Hitaasti mutta varmasti...

Edellisestä kirjoituksesta on jo tovi mennyt. Pahoittelut siitä.
Tällä tahdilla ei ainakaan lukijoita saa kiinnittymään tähän blogiin.

Itsensä harrastuksen kohteen haeskelussa meinasi jo itku tulla, kun osittain oman vuorotyön takia autot ehtii lipua silmien alta pois. Jopa edellisessä kirjoituksessa nokan edestä myyty auto tuli uudelleen myyntiin ja kun pyysin osoitetta että menisin katsomaan kohdetta, niin seuraava viesti oli taas että auto lähti juuri pihasta. Melkein jo olin epätoivoiseksi heittäytynyt kun tuntui ettei sopivaa kohdetta löydy sopivan matkan päästä. Toki pohjoisessa oli muutamia sopivan oloisia mutta jos ne ei olleet ajettavissa pois, niin sitten joutuisi hakemaan trailerilla. Arkisessa autossani kun ei ole edes vetokoukkua, niin olisi hiukan hankalaksi mennyt.


Kyselin jo kertaalleen Rovaniemen suunnalta yhtä autoa joka oli myynnissä varaosiksi. Kuvassa auto oli lähes täydellinen, mutta johan siitä oli osia sen verran myyty että omistaja kertoi että ei taida kannattaa sitä enää ajokuntoon alkaa väkräämään. Samaisella omistajalla oli myynnissä myös jo museo kilvissä oleva Fiesta, jota ohi mennen tarjosi, mutta kuten kerrottu ajatus oli itse yrittää saada sellainen tehtyä.

Noh..., aurinko alkoi sitten lopulta paistamaan risukasaankin. Löysin itselleni sopivan harraste auton ja juurikin Fiestan. Auto on siis Ford Fiesta 1,1 GX, vuosimallia 1982. Auto löytyi Piikkiöstä Turun suunnalta ja katsastus oli edelleen voimassa, joten auton sai ajaa kauppojen jälkeen pois.

 Nämä kuvat olivat myynti-ilmoituksessa.
(Itse olen blurrannut rekisterikilvet)


Kuvat olivat aika lohduttomia ja hyvin epämääräisiä, eivätkä kertoneet juuri mitään. Siispä kyselemään. Otin ensimmäisen yhteyden nettiauto.fi sivuston kautta missä auto oli myynnissä. Tämän ilmoituksen jättäjä vastasi piankin että kannattaa olla yhteyksissä kyselyillä ilmoituksessa olevaan puhelin numeroon.

Siihen sitten yhteyttä seuraavaksi.
Sieltä sain kuvausta autosta josta kerrottiin että soiva pelihän tuo on ja ensi kevääseen asti leima papereissa.

Tämän jälkeen kävimme alustavaa tinkaamista viestien välityksellä ja muutaman viestin ja  päivän sisällä pääsimme yhteisymmärrykseen hinnasta.
Viimeinen tarjoukseni jälkeen myyjä soitti minulle ja totesi että eiköhän tehdä kaupat. Töitteni takia ja apukuskin järjestämisen vuoksi jouduin vielä odottelemaan noin viikon verran, ennen Piikkiön reissua.

Piikkiön reissu osui lauantaille 14.1.-17.

Edellisenä päivänä kävin kaupoilla hakemassa vähän varustusta uuteen Fiestaan. Hain tietysti nesteitä ym tarpeita. Ostin samointein myös uudet pyyhkijän sulat, koska ilmatieteenlaitos oli aiemmin viikolla lupaillut taivaalta räntää tai lunta.
Tien päälle oli lähdettävä ajoissa, koska itselläni alkoi iltavuoro samana iltapäivänä kahden aikoihin. Oli siis ajettava Piikkiöön, katsastettava auton kunto, tehtävä kauppakirjat ym ja luovuttava euroista, ajettava kohti Helsinkiä ja ehdittävä vielä töihin.
Kohti piikkiötä lähdettiin noin klo:8.00 aikoihin ja navigaattori lupasi matka-ajaksi 1h 45min. Perillä oltiin noin klo:10.00. Matkan aikana pistimme merkille missä olisi huoltoasemia jos tulisi tarve pysähtyä. Jos ei muuta tarvetta tule niin päätimme pysähtyä takaisin tullessa noin puolivälissä sijaitsevalle Suomusjärven Teboilille.

Perille päästyämme näky oli yllätys. Yllätys siinä mielessä, että auto näytti paremmalta kun myynti kuvissa.

Ensimmäiseksi avaimet kädessä auton sisään ja auto käyntiin. Lähti niin hyvin että eiköhän sitä oltu jo käynnistelty aikaisemmin aamusta. Ainakin itse olisin niin tehnyt. Pikainen vilkaisu sisätiloihin ja siistiltä näytti. Oviverhoilut ehjät, apparin penkki siistin näköinen.

Takakontti auki. Siellä oli valmiiksi nostettu kesärenkaat kyytiin. Takatila tyhjäksi ja kurkistus pohjan alle. Muutama paikka oli tehty joskus, mutta siistiltä näytti, ei kolaroitu.

Sama tarkastus konepellin alle. Moottori säksätti kivasti. palkit näytti suorilta ja kolaroimattomilta. nesteiden tarkistus. Paisuntasäiliö näytti haljenneelta ja sitä oli teippailtu. Halkeama kuitenkin niin ylhäällä, että korkki auki ja nestettä lisää. Sen verran vähissä se oli. Samalla pissapoika täyteen ja luukku kiinni.

Ainoita näkyviä vammoja on edessä hiekkapelti, puskurin alta. Ilmeisesti ajettu johonkin lumipenkkaan.

Toinen lommo löytyi takapuskurin alta apukuskin puolelta.

Molemmat kauneus virheet olin bongannut jo kotona. Pitihän niitä auton myyntikuvia tarkkailla päivittäin melkein suurennuslasilla ennen auton oikeaa näkemistä. Muita ulkonäöllisiä vikoja oli lähinnä pintaruoste kohdat ovissa. Näistä oli puhetta viestien merkeissä kun kyselin autosta aiemmin.

Aika kuitenkin sitten näyttää mitä vikoja auton pelleistä löytyy ja mihin olen käteni työntänyt.

Nyt kun koko komeus oli nähty ja näkemääni olin tyytyväinen, niin ei muuta kuin paperit tekemään ja omistajaa vaihtamaan.

Matka kohti Helsinkiä sai alkaa. Heti pihalta pakittaessani sain tuntea sen vanhojen autojen vaarallisuuden tunteen kun en meinannut nähdä taaksepäin mitään. Olin melkein viemässä mukanani yhden pihavalon, mutta onni kävi ja ohi meni.

Ajoimme ensin Piikkiön Shellin pihaan. Siellä totesin avopuolisolleni, että auto tuntuu pelittävän hyvin ja voimme ajella suoraan kohti Suomusjärven Kivihovia.

Auton radio oli noin kymmenisen vuotta autoa nuorempi, mutta sen näyttö oli pimeä. Niinpä randomilla etsiskelin radiotaajuuksia ja löytyihän niitä. Autossa oli radio antenni ja kotelokaiutin apparin jalkatilassa. Mutta riittävästi mökää sain toosasta irti. Radiota oli kuunneltava aika lujalla, koska 35 vuotiaan auton rengasmelu on korvia huumaava kun ajelee moottori tiellä noin 100km/h. Vielä kun takapenkki oli taitettu alas kesärenkaiden takia, niin mölyllä oli vapaa virtaus suoraa tärykalvoille. Myös moottori äänet kantautuivat sisään korvia huumaavalla volumella. Kivihovilla tankattiin niin menopelit kuin kuskitkin. Ennen sieltä lähtöä vaihdoin vielä sulat Fiestaan ja matka sai jatkua kotia kohti.

Kotona oltiin noin klo:13 ja pikaisen piipahduksen jälkeen Fiestalla vielä töihin.

Ensi kontakti 35-vuotiaaseen Fiestaan oli hauska. Kaikki periaatteessa toimi. Tämän päivän autoihin tottuneena palasi takaisin siihen aikaan kun autolla ajaminen vaati kuskilta jotain. Nyky autoilusta puuttuu selvästi jännitys ja vaarallisuuden tunne. Jo pelkästään kun alkaa Fiestaa peruuttamaan taskuparkkiin niin ei ole apuna piipittäviä tutkia. On käännettävä päätä ja paljon koska peilitkin on niin pienet ettei niistä juurikaan näe mitään.

Risteys ajossa saa olla kuulolla että käykö se auto ja jos käy niin löytääkö oikean vaihteen, vai dumppaanko auton väärällä vaihteella keskelle risteystä.

Ja mäkilähtö..., ei ole avustajia siinäkään.

Lopulta kun kaikki on laitettu kuntoon niin sittenhän se varmuus näistäkin peleistä löytyy.

Sitä ja seuraavaa kirjoitusta odotellessa, näkymisiin...